Hyvä tyyppi: Pekka Huhtela

Kuukauden hyvä tyyppi, päätelaitteiden tuotepäällikkö Pekka valloittaa asenteellaan eikä koskaan anna tyhjiä lupauksia. Vaihteleva työ ei käy tylsäksi, ja asiakastapaamisetkin hoituvat vaikka kuntosalilla!

10 vuotta sitten Oulussa asuva Pekka otti hypyn tuntemattomaan ja muutti Climeconilta tarjotun työn perässä Helsinkiin. “Enkä ole kyllä katunut”, hän kertoo.

Vaihtelevat asiakastapaamiset ja toimistopäivät antavat Pekalle mahdollisuuden suunnitella itse omat aikataulunsa ja menonsa. Parasta tuotepäällikön työssä onkin se, että jokainen päivä on erilainen.

 

“Ohjenuorani on, että lupauksista pidetään kiinni – aina. Tätä olen noudattanut koko työelämäni ajan, ja sillä pääsee jo melko pitkälle.”

-Pekka Huhtela

 

Parasta on myös Climeconin yhdessä tekemisen meininki. “Hommat tehdään alusta loppuun saakka tyylikkäästi yhteistyössä, ilman sooloilua”, Pekka summaa. “Aamuisin töihin on mukava tulla, sillä työ ei tunnu työltä”, hän tiivistää. 

Vapaa-ajalle harrastuksia ja puuhaa riittää vähän liikaakin. Monenlaisten ulkoiluharrastusten lisäksi treenaaminen on lähellä Pekan sydäntä, ja hän iloitseekin sporttisesta työporukasta, jonka kanssa jakaa treenivinkkejä. Parhaassa tapauksessa asiakastapaamisenkin voi yhdistää yhteiseen intressiin asiakkaan kanssa. Tällöin tapaamisen voi järjestää vaikka urheilun tai kalastuksen parissa.

Ajankohtaista

Olemme saaneet Design from Finland -merkin päätelaitteillemme

Design from Finland -merkkiä kantavat tuotteet ja palvelut on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. Merkki voidaan myöntää yrityksille, jotka investoivat tuotteidensa suomalaiseen muotoiluun. Kaikki meidän tuotteen suunnitellaan ja myös valmistetaan Suomessa, omilla tehtaillamme Kausalassa ja Pihtiputaalla. Helsingissä työskentelee myynti, markkinointimme ja asiakaspalvelumme.

Lue lisää

OLO-sarjan hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet jopa 23%

Kestävä ja ympäristön huomioonottava liiketoiminta on meillä selkärangassa. Sen takia tuotekehityksemme pyrkii pienentämään tuotteidemme hiilijalanjälkeä aina kun mahdollista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi tuotteiden ja pakkauksien materiaalien vaihtaminen ympäristöystävällisempiin, materiaalin käytön optimointi sekä veden ja energiankäytön optimointi valmistuksessa. Ympäristöystävällisestä tuotekehityksestä loistoesimerkkinä on OLO-päätelaitteet.

Lue lisää

Climeconin toimitusjohtaja osallistuu maailmanympäripurjehdukselle

Climecon on tunnettu tekemisen meiningistä, mutta joskus on aika irtiotolle. Climeconin toimitusjohtaja Tommi Uksila osallistuu Ocean Globe Race 2023 purjehduskilpailuun maailman ympäri. Tommin purjehduksen ajan toimitusjohtajan sijaisena toimii myyntitiimin vetäjä ja ilmanpuhdistusliiketoiminnan johtaja Mikko Erikson. Mikko onkin ollut Climeconin tiimissä pitkään ja varmasti monelle tuttu kasvo. Tommin poissaolo ei aiheuta muutoksia Climeconin palveluissa tai toiminnassa.

Lue lisää