Hiilijalanjälkemme on pienentynyt yli neljänneksellä kolmessa vuodessa – Kuinka tässä onnistuimme

Mitä keskikokoisessa valmistavan teollisuuden yrityksessä voidaan saavuttaa kolmen vuoden aikana hiilidioksidipäästöjen analysoinnilla ja aktiivisilla vähennystoimenpiteillä? Meillä näin lyhyessä ajassa onnistuttiin laskemaan hiilidioksidipäästöjä huikeat 26%.

Päästösäästömme on noin 1000 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Tämä vastaa noin 6 miljoonan kilometrin autoilua tai 2 072 henkilön edestakaista lentomatkaa Müncheniin – vuosittain. Näin suuri hiilidioksidipäästöjen lasku on siinäkin mielessä merkittävä, ettei se ole tullut liiketoiminnan volyymin kustannuksella, vaan liikevaihtomme on päin vastoin kasvanut.

Vastuullisuuskysymyksiin tinkimättömästi suhtautuva toimitusjohtajamme Tommi Uksila kommentoi seuraavaa, ”Neljäsosan päästöjen lasku kaltaisessamme yrityksessä on paljon, ja työ päästöjen laskemiseksi jatkuu edelleen. Lisäksi kehitämme itse tuotteistamme vähähiilisempiä. Tätä kautta vaikutetaan koko rakennetun ympäristön hiilijalanjälkeen.”

Systemaattinen työ ja vahva tahtotila säästöjen taustalla

Päästöjen selvitys meillä aloitettiin jo hyvissä ajoin vuonna 2019  ja saavutimme hiilineutraaliuden keväällä 2020. Se osa päästöistä, joita ei vielä ole pystytty poistamaan, kompensoidaan maapallon hiilinielujen kasvattamiseen. Työ on ollut systemaattista ja olemme esimerkiksi investoineet konekannan ja kiinteän omaisuuden uudistuksiin. Kolmen vuoden aikana lasku hiilidioksidipäästöissä on saavutettu muun muassa vaihtamalla käyttämämme energia vihreään sähköön ja maalämpöön. Lisäksi osa Kausalan tehtaamme energiasta tuotetaan oman aurinkovoimalan avulla.

”Päästöjen analysoinnin ja laskemisen eteen on nähty vaivaa, mutta mistään niin mittavasta ponnistuksesta ei ole kyse, etteikö se olisi toteutettavissa tai kannattavaa. Olemme puhuneet aktiivisesti vastuullisuus- ja hiilineutraaliustyöstämme, sillä omien sidosryhmien tiedottamisen lisäksi pyrimme inspiroimaan muita toimijoita omia vastuullisuus- ja hiilineutraaliustavoitteitaan kohti”, Uksila jatkaa.

Ajankohtaista

Esittelyssä: Tekninen suunnittelija Petri Vilkman

Tällä kertaa haluamme esitellä LVI-suunnittelun konkarin Petri Vilkmanin. Petri on ollut osa ammattikeittiötiimiä jo noin viisi vuotta teknisenä suunnittelijana. Hän toimii myös asiakkaiden teknisenä tukihenkilönä huuviin ja ammattikeittiölaitteisiin liittyvissä kysymyksissä. Petrillä on pitkä kokemus erilaisista LVI-suunnittelu- ja konsultointitöistä. Toimistolla ei jää kenellekään epäselväksi, mitä musiikkityyliä Petri fanittaa – se paljastuu heti puhelimen soittoäänestä.

Lue lisää

Climecon tukemaan nuorta purjehtijalupausta Viivi Moisiota yksinpurjehduskilpailussa Atlantin yli

Meillä on ilo kertoa, että lähdimme tukemaan 22-vuotiasta purjehtijaa Viivi Moisiota. Viivillä on jo rutkasti kokemusta purjehduksesta, ja nyt hän tähtää korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Hänen seuraava suuri projekti on haastava Globe 580 Transat -kilpailu, joka on yksinpurjehdus ilman mitään ulkopuolista apua Atlantin yli. Matkan varrella ratkaisee vain yksi asia: kuka on taitavin ja sitkein purjehtija ja sehän Viivi aikoo olla. Hän on päättänyt voittaa koko kilpailun. Viivi valmistautuu täyttä häkää talvella 2026 järjestettävään kilpailuun ja rakentaa itse venettään valmiiksi. Viivin matka on täynnä sisua, taitoa ja päättäväisyyttä – juuri sellaista, mitä mekin arvostamme. On ilo olla mukana tässä huikeassa projektissa alusta alkaen.

Lue lisää

Olemme julkaisseet vuoden 2024 vastuullisuusraportin

Vastuullisuustyömme perustuu arvoihimme, strategiaamme ja sitoutumiseen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Vuosi 2024 oli merkittävä Climeconin vastuullisuustyön kannalta, ja olemmekin edistäneet monia asioita, jotka liittyvät ympäristön kestävyyteen, sosiaaliseen kestävyyteen sekä laatuun. Esimerkiksi Climecon oli yksi ensimmäistä rakennustuotteita valmistavista yrityksistä, joka asetti hyväksytysti ilmastotavoitteen Science Based Targets -aloitteen eli SBTi:n kautta viime vuonna.

Lue lisää