Rohkeutta, yhteistyötä ja periksiantamattomuutta – Climecon on mukana Route du Rhumilla

Climecon sponsoroi Ari Huuselaa yksinpurjehduskilpailu Route du Rhumilla. Reitin pituus on noin 6000 kilometriä ja se purjehditaan yksin, pysähtymättä Atlantin yli Ranskasta Karibialle. Joka neljäs vuosi purjehdittava legendaarinen kilpailu starttasi 4. marraskuuta ja 40-vuotisjuhlakilpailuun osallistuu ennätykselliset 124 kipparia, kuudessa eri luokassa.

Suomalaista menestystä pitkäjänteisen työn tuloksena

Huusela purjehtii kansainvälistä Route du Rhumia jo toista kertaa, mutta tällä kerralla mies on siirtynyt eteenpäin yksinpurjehduksen huipulle, IMOCA-luokkaan. ”Siirtyminen IMOCA-luokkaan on eksponentiaalinen askel kaikkeen aiemmin tekemääni verrattuna. Hirvittävän suuri harppaus suorastaan”, Huusela kertoo. Kukaan pohjoismaalainen ei ole aiemmin yltänyt tähän luokkaan.

Mistään pikavoitoista ei ole kyse, vaan töitä saavutusten eteen on tehty pitkäjänteisesti vuosien ajan. Nyt käytävä kilpailu on vain yksi etappi Huuselan matkalla Vendée Globeen, neljän vuoden välein käytävään vieläkin rankempaan yksinpurjehduskilpailuun Ranskasta Etelä-Afrikan, Etelä-Australian ja Cape Hornin kautta takaisin Les Sables d’Olonneen.

“Kaiken kaikkiaan siihen, että olen nyt tässä pisteessä, on mennyt parikymmentä vuotta. Työ alkoi jo silloin, kun unelma Vendée Globesta syttyi.”

– Huusela sanoo.

Climecon on mukana Arin matkassa myös vuonna 2020 starttaavassa Vendée Globessa.

 

Luotettava kumppani vaativalla matkalla

Huuselan vene, IMOCA60 on äärimmäisen vaativa ja sen edellyttämät varustetaso- ja huoltomäärät ovat moninkertaiset miehen aiempiin yksinpurjehdusveneisiin verrattuna. Merellä olosuhteet voivat muuttua nopeasti ja vaikka kilpailussa purjehditaankin yksin, paiskitaan töitä ajankohdasta riippuen jopa 15 ihmisen voimin. Tiimin toiminnassa varmuus ja luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä.

Climeconilla ollaan innokkaita purjehtijoita ja erityisesti kilpapurjehduksessa toistuvat useat meille tärkeät teemat, kuten rohkeus, puhdas luonto, yhteistyö ja periksiantamattomuus. Menemme rohkeasti ja voitonnälkäisinä eteenpäin ja samaa paloa täytyy löytyä henkilöstä, joka seilaa yksin Atlantin yli. Siksi olemme mukana tällä matkalla.

Ajankohtaista

OLO-sarjan hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet jopa 23%

Kestävä ja ympäristön huomioonottava liiketoiminta on meillä selkärangassa. Sen takia tuotekehityksemme pyrkii pienentämään tuotteidemme hiilijalanjälkeä aina kun mahdollista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi tuotteiden ja pakkauksien materiaalien vaihtaminen ympäristöystävällisempiin, materiaalin käytön optimointi sekä veden ja energiankäytön optimointi valmistuksessa. Ympäristöystävällisestä tuotekehityksestä loistoesimerkkinä on OLO-päätelaitteet.

Lue lisää

Climeconin toimitusjohtaja osallistuu maailmanympäripurjehdukselle

Climecon on tunnettu tekemisen meiningistä, mutta joskus on aika irtiotolle. Climeconin toimitusjohtaja Tommi Uksila osallistuu Ocean Globe Race 2023 purjehduskilpailuun maailman ympäri. Tommin purjehduksen ajan toimitusjohtajan sijaisena toimii myyntitiimin vetäjä ja ilmanpuhdistusliiketoiminnan johtaja Mikko Erikson. Mikko onkin ollut Climeconin tiimissä pitkään ja varmasti monelle tuttu kasvo. Tommin poissaolo ei aiheuta muutoksia Climeconin palveluissa tai toiminnassa.

Lue lisää

Hiilineutraalin yrityksen matkassa

Taloutemme ja yhteiskuntamme rakentuvat edelleen luonnon varaan. Tämän takia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan koko yhteiskunnan panos. Me Climeconilla haluamme olla mukana ratkaisemassa ilmastohaasteita, ja vuodesta 2020 olemmekin olleet hiilineutraali yritys. Sitä me olemme tänäkin vuonna. Ilmastonmuutoksen vastainen työ kuitenkin jatkuu, ja haluamme ottaa askeleita kohti vieläkin vastuullisempaa toimintaa.

Lue lisää