Olemme Vuoden vaikuttavin vastuullisuuskumppani K-ryhmän rakentamisessa ja taloteknisessä kaupassa

Hiilineutraaliuden saavuttaminen, jatkuva työmme päästöjen vähentämiseksi ja muiden toimijoiden kannustaminen päästövähennystyöhön erottivat meidän eduksemme ehdokkaiden joukosta. Climecon on ansaitusti K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan Vuoden vaikuttavin vastuullisuuskumppani.

Keskon liiketoiminnan pääpisteistä yksi on rakentamisessa ja taloteknisessä kaupassa, johon kuuluvat Onnisen ja K-Raudan toiminta. Yhtiö hakee kehitystä toimialalla unohtamatta laajalle toimintaverkostoon ulottuvaa vastuullisuustyötä. K-ryhmän arvoihin kuuluvat kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, jotka konkretisoituvat muun muassa tavarantoimittajien kannustamisessa päästövähennystoimiin ja siinä, miten konserni pyrkii tekemään hankintansa vastuullisilta toimittajilta sekä tukemaan kotimaista työtä.

Climeconin ja Onnisen kumppanuus on kehittynyt vuodesta 2008 lähtien. ”Vahva kumppanuus on parhaimmillaan sujuvaa, kitkakonta ja tiivistä. Ilmanvaihdon päätelaitteidemme määrä Onnisen valikoimassa on kasvanut sekä kivijalassa että verkkokaupan puolella. Onnisen asiakkaat arvostavat tuotteidemme laatua ja kotimaisuutta. On hienoa, että meitä muistetaan pitkäjänteisestä työstä.” kertoo Pekka Huhtela, Climeconin päätelaitteiden tuotepäällikkö.

Hiilineutraalius- ja vastuullisuustyömme toi palkinnon

K-ryhmän järjestämässä kumppanitilaisuudessa palkitaan yhtiön arvoja toteuttavia toimijoita ja nostetaan näitä esimerkinomaisesti esiin näyttämään tietä myös muille toimijoille. ”Meidät palkittiin Vuoden vaikuttavimpana vastuullisuuskumppanina, minkä otamme suurena kunnianosoituksena ja todisteena siitä, että työmme vastuullisuuden ja hiilineutraaliuden eteen ei jää huomaamatta”, kertoo Tommi Uksila, Climeconin toimitusjohtaja.

Meillä Climeconilla on takanamme yli vuosi hiilineutraalina yrityksenä, jonka saavutimme Suomessa ensimmäisten joukossa koko rakennus- ja talotekniikka-alalla. Vastuullisuustyömme sekä pyrkimykset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi jatkuvat edelleen. Nämä olivat painavia tekijöitä, kun ehdokkaita palkinnon saajiksi arvioitiin. ”Palkinnon myötä haluamme kannustaa myös muita yrityksiä mukaan ilmastotalkoisiin!”, Uksila kiteyttää.

 

Lue lisää vastuullisuudestamme

 

Ajankohtaista

Olemme julkaisseet vuoden 2024 vastuullisuusraportin

Vastuullisuustyömme perustuu arvoihimme, strategiaamme ja sitoutumiseen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Vuosi 2024 oli merkittävä Climeconin vastuullisuustyön kannalta, ja olemmekin edistäneet monia asioita, jotka liittyvät ympäristön kestävyyteen, sosiaaliseen kestävyyteen sekä laatuun. Esimerkiksi Climecon oli yksi ensimmäistä rakennustuotteita valmistavista yrityksistä, joka asetti hyväksytysti ilmastotavoitteen Science Based Targets -aloitteen eli SBTi:n kautta viime vuonna.

Lue lisää

Esittelyssä: Tarjouslaskija Laura Hämäläinen

Muutaman vuoden ajan tarjouslaskijana toiminut Laura tuo nuorempaa energiaa Climeconin tiimiin. Hänen työnsä kattaa tarjousten laskemisen, asiakaspalvelun sekä myyntitiimin tukemisen erityisesti asiakasviestinnässä. Markkinointia Yhdysvalloissa opiskellut Laura auttaa myös markkinointitiimiä aina tarpeen mukaan. Tutustu iloiseen ja pirteään Lauraan!

Lue lisää

Viisi vuotta tuloksellista ilmastotyötä

Olemme tehneet viisi vuotta aktiivista ilmastotyötä, joka on johtanut huomattaviin tuloksiin ilmastonmuutoksen hillinnässä Climeconin osalta. Julkaisemme vuosittain edellisen vuoden hiilijalanjäljen sekä yhteenvedon kestävyystyömme kohokohdista. Ensimmäisestä, vuoden 2019 päästöistä vuoteen 2024 laskua on tapahtunut jopa 45 %, joka vastaa 1730 hiilidioksiditonnia. Tällä määrällä ajaa autolla 12,4 miljoonaa kilometriä tai lähes kolmetuhatta henkilöä tekee edestakaisen matkan Helsingistä Müncheniin vuosittain.

Lue lisää