Suunnattavan hajotuskuvion ansiosta ilmanvaihdon tehokkuus saadaan optimoitua, sillä käytettävissä olevalla ilmamäärällä saadaan huuhdeltua mahdollisimman laaja alue huonetilassa. Tämä on myös oleellinen seikka energiatehokkuuden kannalta.
Modernit työ- ja oppimistilat sekä jatkuvasti yleistyvät liiketilat ovat usein suuria, avoimia ratkaisuja, joissa tilan tarpeen mukaan käytetään erilaisia pysyvämpiä tai kevyempiä rakenteita tilan jakajina. Hiljaisen, tehokkaan ja riittävän ilmanvaihdon lisäksi on tärkeää, ettei ilmanvaihto tunnu käyttäjien niskassa tai jaloissa edes tilamuutosten yhteydessä.
Vedoton tuloilma hajotuskuvion suuntauksella
Mikäli laitteita käytetään samassa tilassa useampia taikka tilaan tarvitaan suuria määriä ilmaa vedottomasti, on suunnattava hajotuskuvio avain laadukkaan sisäilmaston luomiseen. Erityisesti IV-saneerauskohteissa olemassa oleva kanavisto ja tilan rakenteelliset ratkaisut voivat rajoittaa ilmanvaihdon päätelaitteiden sijoittelua. Jotta ilmanjako saadaan toteutettua näissä kohteissa laadukkaasti, on laitevalinnoissa syytä kiinnittää huomiota monipuoliseen hajotuskuvion suuntaukseen.
Muuntojoustava hajotuskuvio mukautuu tilamuutoksiin
Esimerkiksi oppimisympäristöissä ja liiketiloissa muutokset tilojen layoutissa taikka käyttötarkoituksessa eivät ole harvinaisia. Erityisesti näissä kohteissa muuntojoustava hajotuskuvio pidentää laitteiden käyttöikää ja sopeuttaa laitteen tilan muutoksiin.
Suurin osa laitteistamme on kehitetty niin, että hajotuskuvio on uudelleensuunnattavissa tarpeen mukaan. Laitteiden valikoima kattaa katto- ja seinähajottajat, suutinkanavat sekä piennopeuslaitteet, joiden avulla tuloilma saadaan tuotua tilaan tehokkaasti ja vedottomasti.
Tutustu muuntojoustavalla hajotuskuviolla varustettuihin päätelaitteisiimme
Hajotuskuvion tarkka suunnittelu Vent.X:n avulla
Olemme kehittäneet ilmanvaihdon päätelaitteiden valintaohjelma Vent.X:ää mahdollistamaan hyvin tarkan ilmavirran hajotuskuvion suunnittelun. Useiden suunnattavissa olevien tuotteiden kohdalla erilaiset hajotuskuviot ovat helposti mallinnettavissa. Lisäksi ohjelmasta saa tarkan palautteen siitä, miten tuloilma käyttäytyy tilassa.
Edistyksellisessä ohjelmassa on mahdollista ottaa huomioon esimerkiksi rakennepalkit ja tilan dimensioita voidaan muuttaa vaivattomasti vastaamaan todellisuutta.