Kuinka ilmanvaihdossa vastataan sisustajan tarpeisiin

Keskustelimme sisustussuunnittelija Minna Haapakosken kanssa siitä, mitä kodin sisustukselta toivotaan ja kuinka sen näkyy talotekniikassa sekä ilmanvaihdon valinnoissa. Lisäksi kerromme, kuinka Climeconilla vastataan toiveisiin.

Asuntomarkkinat käyvät kuumana ja asuin- sekä pientalorakentaminen on kasvanut. Lisäksi korona-pandemian johdosta kotona vietetään enemmän aikaa, mikä näkyy lisääntyneenä kodin sisustamisena ja kunnostuksena. ”Kiireisen arjen keskelle halutaan ehkä omaan kotiin itselle mieluisa paikka rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. –Yhä enemmän halutaan panostaa ylellisempiin ja laadukkaampiin kokonaisuuksiin”, Haapakoski summaa.

Kodin sisustajien ja remontoijien toiveet vaihtelevat, mutta Minnan mukaan prioriteettina ovat ”Ajattomat ratkaisut sekä laadukkaat materiaalit, jotka kestävät aikaa ja kulutusta.

Uutta muotoilua, sävyjä ja materiaaleja kaivataan LVI-laitteisiin

Talotekniikka-alan valmistajilla on kirittävää toiveiden suhteen, mutta suunta on oikea. ”Talotekniikassa kaivataan yleisesti visuaalisuuden ja teknisen puolen yhdistämistä, niin että lopputulos olisi mahdollisesti toiminnallisempi ja samalla visuaalisesti kauniimpi tai oivaltavampi.–Viime vuosina on ollut ilo huomata, miten on saatu uutta muotoilua, sävyjä ja materiaaleja”, Haapakoski kertoo.

Uusien materiaalien mahdollisuudet huomioitiin LINE-malliston kehityksessä alusta alkaen, ja päätöksenteossa painoivat erityisesti kestävyys- ja tyylikysymykset. Harkinnan jälkeen Accoya-mänty ja maitolasi valittiin venttiileistä huoneeseen näkyvien deco-osien vaihtoehtoisiksi materiaaleiksi, perinteisen maalatun teräksen lisäksi.

Tehdään ajatonta mutta oman näköistä

Minimalistiset muodot ja klassiset värivaihtoehdot ovat sisustuksen kannalta ajattomia ja monikäyttöisiä. Tästä syystä lähdimme LINE-venttiilien kehityksessä geometrian perusmuodoista, pyöreistä ja neliskulmaisista malleista ja pelkistetystä vakiovärivalikoimasta. ”Usein sisustukset pyritään ratkaisemaan niin, että ne ikään kuin ’kasvavat’ perheiden ja asukkaiden mukana.” Minna kuvailee ”Samalla haetaan oman näköisiä ratkaisuja, joissa viihdytään.

Ilmanvaihdon laitteita ei useinkaan päivitetä sisustuksen mukana, mutta persoonallinen tyyli voi näkyä myös näissä. LINE-venttiilit tarjoavat tähän ratkaisun mahdollisuudella kustomoida venttiileistä sisätiloihin näkyvää deco-osaa. ”Ne pienet viimeiset yksityiskohdat usein viimeistelevät kokonaisuuden, joten kustamointi on loistava mahdollisuus!

Tutustu LINE-mallistoon täällä


Minna Haapakoski on ansioitunut muotoilun ammattilainen ja sisustussuunnittelija, joka on toteuttanut jo 15 vuoden ajan sisustuspalveluja yksityisiin ja julkisiin tiloihin. Haapakoski oli mukana asuintuotteiden venttiileiksi tarkoitetun LINE-mallistomme tuotekehitysprojektissa. Minnan mielestä ei ole yhtä oikeaa tapaa sisustaa, vaan hän pyrkii työssään kuuntelemaan ja kunnioittamaan erilaisia tarpeita ja toiveita. Minnaan voit tutustua lisää täältä.

Ajankohtaista

Esittelyssä: Tarjouslaskija Laura Hämäläinen

Muutaman vuoden ajan tarjouslaskijana toiminut Laura tuo nuorempaa energiaa Climeconin tiimiin. Hänen työnsä kattaa tarjousten laskemisen, asiakaspalvelun sekä myyntitiimin tukemisen erityisesti asiakasviestinnässä. Markkinointia Yhdysvalloissa opiskellut Laura auttaa myös markkinointitiimiä aina tarpeen mukaan. Tutustu iloiseen ja pirteään Lauraan!

Lue lisää

Viisi vuotta tuloksellista ilmastotyötä

Olemme tehneet viisi vuotta aktiivista ilmastotyötä, joka on johtanut huomattaviin tuloksiin ilmastonmuutoksen hillinnässä Climeconin osalta. Julkaisemme vuosittain edellisen vuoden hiilijalanjäljen sekä yhteenvedon kestävyystyömme kohokohdista. Ensimmäisestä, vuoden 2019 päästöistä vuoteen 2024 laskua on tapahtunut jopa 45 %, joka vastaa 1730 hiilidioksiditonnia. Tällä määrällä ajaa autolla 12,4 miljoonaa kilometriä tai lähes kolmetuhatta henkilöä tekee edestakaisen matkan Helsingistä Müncheniin vuosittain.

Lue lisää

Esittelyssä: Tuotesuunnittelija Aleksi Aromaa

Tuotesuunnittelija 3 vuotta meillä Climeconilla viihtynyt Aleksi Aromaa on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi. Lahden LAB-muotoiluinstituutti on alan vanhimpia oppilaitoksia. Aleksi on nykyään mukana menossa Herttoniemen päätoimistolla, mutta on oikeasti Espoon kasvatteja ja palannut nyt takaisin kotikulmille. Tuotesuunnittelijana hän on isossa roolissa luomassa muotoilultaan innovatiivisia ja kestäviä ilmanvaihtoratkaisuja.

Lue lisää