Hyvä tyyppi: Pekka Huhtela

Kuukauden hyvä tyyppi, päätelaitteiden tuotepäällikkö Pekka valloittaa asenteellaan eikä koskaan anna tyhjiä lupauksia. Vaihteleva työ ei käy tylsäksi, ja asiakastapaamisetkin hoituvat vaikka kuntosalilla!

10 vuotta sitten Oulussa asuva Pekka otti hypyn tuntemattomaan ja muutti Climeconilta tarjotun työn perässä Helsinkiin. ”Enkä ole kyllä katunut”, hän kertoo.

Vaihtelevat asiakastapaamiset ja toimistopäivät antavat Pekalle mahdollisuuden suunnitella itse omat aikataulunsa ja menonsa. Parasta tuotepäällikön työssä onkin se, että jokainen päivä on erilainen.

 

”Ohjenuorani on, että lupauksista pidetään kiinni – aina. Tätä olen noudattanut koko työelämäni ajan, ja sillä pääsee jo melko pitkälle.”

-Pekka Huhtela

 

Parasta on myös Climeconin yhdessä tekemisen meininki. ”Hommat tehdään alusta loppuun saakka tyylikkäästi yhteistyössä, ilman sooloilua”, Pekka summaa. ”Aamuisin töihin on mukava tulla, sillä työ ei tunnu työltä”, hän tiivistää. 

Vapaa-ajalle harrastuksia ja puuhaa riittää vähän liikaakin. Monenlaisten ulkoiluharrastusten lisäksi treenaaminen on lähellä Pekan sydäntä, ja hän iloitseekin sporttisesta työporukasta, jonka kanssa jakaa treenivinkkejä. Parhaassa tapauksessa asiakastapaamisenkin voi yhdistää yhteiseen intressiin asiakkaan kanssa. Tällöin tapaamisen voi järjestää vaikka urheilun tai kalastuksen parissa.

Ajankohtaista

EPD – Rakennuksen ilmastoselvityksen tärkein työkalu

Vuodesta 2026 alkaen uudisrakennusten tulee osoittaa, että niiden elinkaaren aikaiset päästöt alittavat lainsäädännön määrittämät raja-arvot. Vuonna 2029 vaatimukset kiristyvät entisestään. Tämä tekee EPD:stä (Environmental Product Declaration) keskeisen työkalun LVI-suunnittelulle. EPD lisää läpinäkyvyyttä tuotteiden ympäristövaikutuksiin, tukee suunnittelupäätöksiä ja auttaa varmistamaan, että rakennus alittaa määritetyt raja-arvot.

Lue lisää

Dataohjattu energiansäästö ja erinomainen sisäilma yhdellä ratkaisulla

OptiDemandin tarpeenmukaisia DCKV‑ratkaisuja on asennettu laajasti ammattikeittiöihin eri puolilla Suomea, ja tulokset ovat olleet erinomaisia myös mitatun datan näkökulmasta. Olemme nousseet selkeäksi markkinajohtajaksi DCKV‑järjestelmien toimittajana Suomessa. Tarpeenmukainen ilmanvaihto säästää energiaa ja varmistaa samalla keittiön parhaan mahdollisen ilmanlaadun – ilman kompromisseja.

Lue lisää

Viivi Moisio – huikea purjehdusseikkailu, jota tuemme ylpeinä

Viivi Moisio on yksi Suomen kiinnostavimmista purjehtijoista, ja me olemme superfiiliksissä siitä, että saamme olla mukana hänen matkassaan. Viivi saavutti alkuvuodesta upean virstanpylvään: hän rakensi oman veneensä alusta asti ja sai sen valmiiksi Helsingin venemessuille, jotka päättyivät helmikuun puolivälissä. Projekti on ollut valtava osoitus sitkeydestä, taidosta ja rohkeudesta – arvoista, joita mekin haluamme vaalia.

Lue lisää