Esittelyssä: Uusi vastuullisuusasiantuntijamme Emma Piha

Climecon sai kesällä uuden vahvistuksen tiimiinsä, kun vastuullisuusasiantuntijana aloitti Emma Piha. Vastuullisuusasiantuntijana hän vastaa vastuullisuustyömme suunnittelusta, kehittämisestä ja raportoinnista. Emma on meillä se, joka pitää päästölaskentaprojektien langat hyppysissään.

Meillä Climeconilla on takanamme kolme vuotta hiilineutraalina yrityksenä, jonka saavutimme Suomessa ensimmäisten joukossa koko rakennus- ja talotekniikka-alalla. Otamme tuotekehityksessä huomioon vastuullisuuden ja pyrimme pienentämään tuotteidemme hiilijalanjälkeä aina kun mahdollista. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kaikki tuotteemme ovat RTS EPD-verifioituja.

”Musta on huippua päästä tekemään töitä yrityksessä, joka ottaa kestävän kehityksen aidosti huomioon liiketoiminnassa.”

Emma Piha

Uudelta työltä Emma odotti, että hän saa oikeasti kätensä saveen vastuullisuusasioissa. Emme ole pettäneet hänen odotuksiaan, hän on jo päässyt osallistumaan esimerkiksi EPD-laskelmien tekoon, vastuullisuusverkoston ja ympäristöjärjestelmän kehittämiseen sekä ilmastotiekartan rakentamiseen. ”Olen motivoitunut työskentelemään vastuullisuuden käytäntöjen kehittämisen parissa ympäristössä, jossa voin hyödyntää osaamistani sekä liiketoiminnasta että kestävästä kehityksestä,” sanoo Emma. Climeconin porukkaa Emma hehkuttaa myös. “Kaikki on tosi rentoja ja hauskoja, ja töihin on kiva tulla. Toimistolla on aina hyvä meininki.”

Emma on paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta kiinnostus muihin kulttuureihin ja matkustamiseen on vienyt hänet asumaan Espanjaan, Meksikoon ja Australiaan. Espanjassa ja Meksikossa Emma opiskeli kestävää kehitystä ja kansainvälistä kauppaa. Hauskana knoppitietona Emmasta voi kertoa, että hän oli Australiassa tuttu näky rakennustyömailla maalarin haalareissa. Espanjaakin sujuvasti puhuvan Emman harrastuksiin kuuluu matkustelun lisäksi painonnosto ja uinti.

Ajankohtaista

Esittelyssä: Tuotesuunnittelija Aleksi Aromaa

Tuotesuunnittelija 3 vuotta meillä Climeconilla viihtynyt Aleksi Aromaa on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi. Lahden LAB-muotoiluinstituutti on alan vanhimpia oppilaitoksia. Aleksi on nykyään mukana menossa Herttoniemen päätoimistolla, mutta on oikeasti Espoon kasvatteja ja palannut nyt takaisin kotikulmille. Tuotesuunnittelijana hän on isossa roolissa luomassa muotoilultaan innovatiivisia ja kestäviä ilmanvaihtoratkaisuja.

Lue lisää

Viisi syytä valita OptiLumo-valaisimet ammattikeittiöön

Hyvä valaistus on keittiöhenkilökunnalle ensiarvoisen tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan työturvallisuuteen, työtehokkuuteen ja työhyvinvointiin. Riittävä ja oikein suunnattu valaistus vähentää työtapaturmien riskiä, kuten veitsenkäsittelyyn ja kuumien pintojen kanssa työskentelyyn liittyviä vaaratilanteita. Kun valo jakautuu tasaisesti työpisteelle, eikä häikäise, ei pitkäkään työpäivä rasita silmiä. Huuvien ja ilmanvaihtokattojen OptiLumo-valaisimet soveltuvat täydellisesti ammattikeittiöihin ja tarjoavat erityisesti keittiöihin sopivan valaistuksen sekä ruoanlaittoon ideaalisen värilämpötilan.

Lue lisää

Esittelyssä: Tuotekehitysinsinööri Samppa Rytkönen

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Kausalasta Helsinkiin siirtynyt Tuotekehitysinsinööri Samppa Rytkönen. Kehitysinsinöörinä Sampan tehtävät koostuvat ammattikeittiöiden ilmanvaihdonlaitteiden suunnittelusta ja kehittämisestä. Samppa aloitti Climeconilla laatuinsinöörinä useampi vuosi sitten ja huipputyyppi haluttiin pitää talossa pidempäänkin. Samppa on reilu ja pidetty työkaveri sekä karaokessa Climeconin porukan kiistaton tähti.

Lue lisää