Esittelyssä: Huoltopäällikkö Heikki Nurmi

Esittelyvuorossa on meidän aina yhtä iloinen huoltopäällikkö Heikki Nurmi. Heikki pitää huolta, että ammattikeittiön ilmanvaihtolaitteiden asennukset hoidetaan huolella ja että keittiöissä huuvat pelittää. Heikki vastaa ammattikeittiöiden huoltopalveluista, mutta työkalupakki kaivetaan esiin tarvittaessa myös silloin kun kollegat tarvitsevat apua.

Asiakkaita Heikki on auttanut Climeconilla jo yli 20 vuoden ajan. Hän on ollut Climeconilla monessa roolissa muun muuassa tuotepäällikkönä ja laitesuunnittelijana. Kun huoltopäällikköä tarvittiin, Heikki oli valmis ottamaan uuden haasteen vastaan.

Konetekniikan insinööriksi valmistunut Heikki arvostaakin työssään, että hän saa työskennellä viimeisimmän teknologian parissa. Työkaverit sanovatkin Heikistä, että hänen teknologia-osaaminen on aivan huippuluokkaa.

”Melko monta keittiötä on tullut uran aikana nähtyä ja monta on vielä toivottavasti edessä. Tekniikan kehitys on ollut viime vuosina huikeaa – niin myös meidän keittiötuotteissa. Varsinkin UV-teknologian parissa on ollut mukava työskennellä ja parasta on tietenkin huippuhyvät työkaverit, ” Heikki kertoo.

”Jokainen keittiö on erilainen ja omanlaisensa haaste. Säännöllisellä huollolla ja ylläpidolla varmistetaan keittiön tehokas ja turvallinen käyttö ja että laitteet pysyvät hyvässä kunnossa,” hän jatkaa.

Heikki harrastaa kuntosalia ja maastopyöräilyä. Työn ja pyöräilyn vastapainoksi hän tykkää viettää aikaa mökillä ja hyvän ruuan kokkailu kuuluu myös vapaa-ajan viettoon. Hän tunnustautuu myös hyvän oluen ystäväksi.

 


Älä epäröi olla yhteydessä Heikkiin

Ajankohtaista

Esittelyssä: Tuotesuunnittelija Aleksi Aromaa

Tuotesuunnittelija 3 vuotta meillä Climeconilla viihtynyt Aleksi Aromaa on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi. Lahden LAB-muotoiluinstituutti on alan vanhimpia oppilaitoksia. Aleksi on nykyään mukana menossa Herttoniemen päätoimistolla, mutta on oikeasti Espoon kasvatteja ja palannut nyt takaisin kotikulmille. Tuotesuunnittelijana hän on isossa roolissa luomassa muotoilultaan innovatiivisia ja kestäviä ilmanvaihtoratkaisuja.

Lue lisää

Viisi syytä valita OptiLumo-valaisimet ammattikeittiöön

Hyvä valaistus on keittiöhenkilökunnalle ensiarvoisen tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan työturvallisuuteen, työtehokkuuteen ja työhyvinvointiin. Riittävä ja oikein suunnattu valaistus vähentää työtapaturmien riskiä, kuten veitsenkäsittelyyn ja kuumien pintojen kanssa työskentelyyn liittyviä vaaratilanteita. Kun valo jakautuu tasaisesti työpisteelle, eikä häikäise, ei pitkäkään työpäivä rasita silmiä. Huuvien ja ilmanvaihtokattojen OptiLumo-valaisimet soveltuvat täydellisesti ammattikeittiöihin ja tarjoavat erityisesti keittiöihin sopivan valaistuksen sekä ruoanlaittoon ideaalisen värilämpötilan.

Lue lisää

Esittelyssä: Tuotekehitysinsinööri Samppa Rytkönen

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Kausalasta Helsinkiin siirtynyt Tuotekehitysinsinööri Samppa Rytkönen. Kehitysinsinöörinä Sampan tehtävät koostuvat ammattikeittiöiden ilmanvaihdonlaitteiden suunnittelusta ja kehittämisestä. Samppa aloitti Climeconilla laatuinsinöörinä useampi vuosi sitten ja huipputyyppi haluttiin pitää talossa pidempäänkin. Samppa on reilu ja pidetty työkaveri sekä karaokessa Climeconin porukan kiistaton tähti.

Lue lisää