Ajankohtaista
Vent.X vinkit – Hajotuskuvion suunnittelu
Hajotuskuvion suunnitteluun pääsee yläosan välilehdiltä. Näkymän vasemmalta puolelta aukeavista valikoista voit muuttaa laitteen, huoneen ja hajotuskuvioiden tietoja. Kaikki tarvittava on helposti yhdessä näkymässä. Tässä artikkelissa selitämme tarkemmin, mitä osuudesta löytyy.
Esittelyssä: asiakaspalvelun tähti Suvi Erola
Meidän asiakaspalvelussa on kaksi jäätävän rautaista ammattilaista, joista esittelemme nyt toisen. Myyntikoordinaattori Suvi on ollut tärkeä osa Climeconin myyntitiimiä jo noin viidentoista vuoden ajan. Aina iloinen persoona on pidetty työkaveri, joka huolehtii myös, että toimistolla on aina kaikki kunnossa. Huumori ei tältä naiselta lopu koskaan kesken.
Miksi elinkaarilaskettuja talotekniikan ratkaisuja tarvitaan?
Uudessa Rakentamislaissa tullaan huomioimaan rakennuksen elinkaarenaikaiset vaikutukset. Tämä pitää sisällään myös rakennustuotteiden valmistuksen ja niiden elinkaaren lopussa tapahtuvan jätteenkäsittelyn synnyttämät vaikutukset. Rakennusluvan saaminen edellyttää, että hankkeelle lasketaan hiilijalanjälki. Näin ollen valitsemalla EPD-ympäristöselosteellisia tuotteita, voi rakennuttaja, suunnittelija tai urakoitsija täyttää lainsäädännön vaatimukset helpommin.