Climeconin toimitusjohtaja osallistuu maailmanympäripurjehdukselle

Climecon on tunnettu tekemisen meiningistä, mutta joskus on aika irtiotolle. Climeconin toimitusjohtaja Tommi Uksila osallistuu Ocean Globe Race 2023 purjehduskilpailuun maailman ympäri. Tommin purjehduksen ajan toimitusjohtajan sijaisena toimii myyntitiimin vetäjä ja ilmanpuhdistusliiketoiminnan johtaja Mikko Erikson. Mikko onkin ollut Climeconin tiimissä pitkään ja varmasti monelle tuttu kasvo. Tommin poissaolo ei aiheuta muutoksia Climeconin palveluissa tai toiminnassa.

Ocean Globe Race kilpailusta

Purjehdus on ollut Tommille rakas harrastus lapsuudesta saakka ja kisakokemusta on myös karttunut jo useista kilpailuista vuosien saatossa. Ocean Globe Race on retrokilpailu vuoden 1973 Whitbread Round the World -kilpailusta. Alkuperäisestä tapahtumasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta. Vuonna 2023 kilpaan lähdetään Spirit of Helsinki -nimisellä purjeveneellä. Edellisen kerran Swan 651 -mallinen Spirit of Helsinki osallistui kilpailuun vuonna 1985 nimellä ”Fazer Finland” ja sijoittui tuolloin kolmanneksi maailman vaativimmassa ja pisimmässä purjehduskilpailussa. Miehistöön kuuluu 16 intohimoista purjehtijaa.

Ennen vuotta 1988 suunnitelluissa kilpa-aluksissa ei ole tietokoneita, satelliitteja, GPS:ää eikä korkean teknologian materiaaleja. Pelkästään sekstantit, joukkuehenki ja raaka päättäväisyys ovat sallittuja tässä todella kovahenkisessä kilpailussa.

 

Me kaikki Climeconilaiset toivotamme Tommille onnea matkaan!

 


Seuraa Tommin ja Spirit of Helsingin matkaa:

Facebookissa

Instagramissa

Ajankohtaista

Esittelyssä: Tarjouslaskija Laura Hämäläinen

Muutaman vuoden ajan tarjouslaskijana toiminut Laura tuo nuorempaa energiaa Climeconin tiimiin. Hänen työnsä kattaa tarjousten laskemisen, asiakaspalvelun sekä myyntitiimin tukemisen erityisesti asiakasviestinnässä. Markkinointia Yhdysvalloissa opiskellut Laura auttaa myös markkinointitiimiä aina tarpeen mukaan. Tutustu iloiseen ja pirteään Lauraan!

Lue lisää

Viisi vuotta tuloksellista ilmastotyötä

Olemme tehneet viisi vuotta aktiivista ilmastotyötä, joka on johtanut huomattaviin tuloksiin ilmastonmuutoksen hillinnässä Climeconin osalta. Julkaisemme vuosittain edellisen vuoden hiilijalanjäljen sekä yhteenvedon kestävyystyömme kohokohdista. Ensimmäisestä, vuoden 2019 päästöistä vuoteen 2024 laskua on tapahtunut jopa 45 %, joka vastaa 1730 hiilidioksiditonnia. Tällä määrällä ajaa autolla 12,4 miljoonaa kilometriä tai lähes kolmetuhatta henkilöä tekee edestakaisen matkan Helsingistä Müncheniin vuosittain.

Lue lisää

Esittelyssä: Tuotesuunnittelija Aleksi Aromaa

Tuotesuunnittelija 3 vuotta meillä Climeconilla viihtynyt Aleksi Aromaa on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi. Lahden LAB-muotoiluinstituutti on alan vanhimpia oppilaitoksia. Aleksi on nykyään mukana menossa Herttoniemen päätoimistolla, mutta on oikeasti Espoon kasvatteja ja palannut nyt takaisin kotikulmille. Tuotesuunnittelijana hän on isossa roolissa luomassa muotoilultaan innovatiivisia ja kestäviä ilmanvaihtoratkaisuja.

Lue lisää