Ensi kesänä isojen haasteiden äärelle
Nyt Viivillä on vielä muutama kuukausi aikaa viimeistellä vene ennen kevään vesillelaskua. Sen jälkeen harjoituskausi käynnistyy kunnolla, ja kaikki tämä vie askeleen lähemmäs suurta tavoitetta.
Seuraavaksi Viivi suuntaa 500 merimailin pätevyyspurjehdukselle Suomessa. Se ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu: pieni vene, kivikkoinen saaristo ja vilkas laivaliikenne muodostavat yhdistelmän, joka vaatii taitoa, keskittymistä ja kylmäpäisyyttä.
Viivin mukaan “Suomen saaristo tuntuu joskus jopa vaikeammalta purjehtia kuin valtameret – pieniä kiviä on joka paikassa.”
Kesän harjoitusten jälkeen Viivi ja Flow muuttavat Portugaliin treenaamaan avoimemmille vesille. Lokakuun lopussa edessä on “harjoituskilpailu” Portugalista Lanzarotelle – ja siitä alkaa matka kohti Viivin unelmaa, Atlantin ylitystä.
“Olen todella innoissani tulevasta. Kieltämättä alkaa jo hieman jännittää, mutta uskon, että kun pääsen vesille ja harjoittelemaan, jännitys alkaa hiljalleen hellittää,” Viivi kertoo.
Tommi Uksila mukana sparraamassa
Meidän toimitusjohtajamme Tommi Uksila, kokenut purjehtija, on sparraillut ja mentoroinut Viiviä projektin alusta asti. Hän on antanut neuvoja veneen rakentamisessa huomioitavista asioista ja jakanut hyödyllisiä kontakteja matkan varrelle. Tommi on esimerkiksi painottanut teknisten ratkaisujen, kuten sähkölaitteiden, huolellista suunnittelua, jotta kokonaisuus olisi käytännöllinen ja luotettava koko matkalla.
Meidän koko tiimimme seuraa Viivin matkaa innoissaan ja lähettää hurjasti tsemppiä ja myötätuulta kohti tulevia seikkailuja.



