Vahvasti kotimainen ja vastuullinen

Me Climeconilla suunnittelemme ja valmistamme tuotteemme kotimaassa, Kausalan ja Pihtiputaan toimipisteissämme. Käytämme myös kotimaisia alihankkijoita. Olemme paikallisesti merkittävä työllistäjä ja esimerkiksi Kausalan tehtaallamme työskentelee noin 35 henkilöä. Tehtailla majailee myös osa meidän tuotekehityksemme porukasta. Pihtiputaan tehtaalla valmistetaan tuotteita pääsääntöisesti ilmanpuhdistukseen ja ammattikeittiöihin aina kotimaan markkinoille sekä Lähi-Itään asti.

Viime vuosina Kausalassa on otettu huikeita kehitysaskelia: tehdas on kasvanut uudella siivellä ja laitteistoa on uusittu tehokkuus sekä kestävyys etunenässä. Kasvaneen kysynnän myötä myös tehtaan kapasiteettia on kasvatettu investoimalla edistyksellisiin tuotantoteknologioihin ja tehokkaampiin linjastoihin. Modernilla teknologialla on myös osansa hukkamateriaalin minimoimisessa ja laadun parantamisessa.

Climeconin hiilineutraaliustavoitteiden mukaisesti tehtaiden osuutta yrityksen hiilijalanjäljestä on pienennetty muun muassa vaihtamalla trukit sähköisiin ja ottamalla käyttöön led-valot. Ympäristöystävällisyys oli lähtökohtana myös Kausalan tehtaan katolle vuonna 2021 rakennetussa aurinkovoimalassa, joka tuottaa noin 20% tehtaan käyttämästä energiasta.

Meillä on sekä ISO 9001:2015 että ISO 14001:2015 laatu- ja ympäristöstandardit, joiden mukaan toimimme.

Kotimainen työllistäjä

Kausalan tehtaalta löytyy climeconlaisia, joilla on takanaan pitkät urat talossamme. Esimerkiksi Teppo Soini, Kausalan tehtaan johtaja, on työskennellyt pitkään Climeconilla. Viidentoista vuoden aikana hän on ollut monissa rooleissa, muun muuassa tuokehityksessä. Teppo kuvailee meininkiä asiapitoisen rennoksi. ”Meillä on täällä vahva ja tiivis työyhteisö, jossa jokainen voi oppia toisiltaan. Kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa”, Teppo toteaa.

Kausalan tehtaamme tutumpiin kasvoihin kuuluu myös Marre, jolla tulee tänä vuonna 25 vuotta täyteen Climeconilla. Marre on tehnyt useita eri pestejä ja edennyt tehtävissään koko uransa ajan, ja kertoo monipuolisten työtehtävien ja hyvän työporukan olevan merkittäviä tekijöitä omassa viihtymisessään.

Erityisen ylpeitä olemmekin kotimaisuudestamme. Haluamme säilyttää̈ osaamisemme, työmme tinkimättömän laadun sekä tuotteidemme valmistuksen kotimaisissa käsissä. Tarjoamme innostavan työyhteisön ja alustan kehittymiselle. Meidät tunnetaankin jäätävän hyvästä meiningistä ja tekemisen asenteesta.

Tervetuloa tutustumaan tehtaalle!

Ota yhteyttä

Ajankohtaista

Climeconin tuotteille 100 % EPD-kattavuus

Lupasimme vuonna 2020, että vuoteen 2025 mennessä kaikille tuotteillemme löytyy EPD. Nyt koko tuoteportfolio on EPD-laskettu. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkallamme kohti vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää rakentamisen markkinaa. EPD-laskenta mahdollistaa yhtenäisen, standardoidun ja tarkan tavan arvioida rakennustuotteiden ympäristövaikutuksia.

Lue lisää

OptiLumo2 Spot – älykkäämpi, kestävämpi ja näyttävämpi valaisin huuviin

Ammattikeittiössä mikään ei saa jäädä puolitiehen, valaistuksen on toimittava täydellisesti. Vastaamme tähän tarpeeseen uudistamalla ammattikeittiötuotteiden valaisimet. Uusi OptiLumo2 Spot on suunniteltu vaativiin keittiöympäristöihin, joissa tehokas työvalaistus, huippuluokan hygienia ja älykäs ohjattavuus kulkevat käsi kädessä. OptiLumo2 tulee käyttöön kaikissa uusissa toimituksissa ja asettaa uuden standardin ammattikeittiövalaistukselle sekä toiminnallisesti että tyylikkäästi.

Lue lisää

Käytämme ammattikeittiölaitteissamme terästä, jonka kierrätysaste on yli 90 %

Vastuulliset materiaalivalinnat ovat olennainen osa ammattikeittiötuotteidemme kehitystyötä. Käyttämämme ruostumaton teräs valmistetaan kiertotaloutta tukevassa järjestelmässä, jossa hyödynnetään laajasti kierrätettyjä raaka-aineita ja energiatehokkaita prosesseja. Tämän ansiosta teräksen kierrätysaste ylittää selvästi 90 %.

Lue lisää