Rohkeutta, yhteistyötä ja periksiantamattomuutta – Climecon on mukana Route du Rhumilla

Climecon sponsoroi Ari Huuselaa yksinpurjehduskilpailu Route du Rhumilla. Reitin pituus on noin 6000 kilometriä ja se purjehditaan yksin, pysähtymättä Atlantin yli Ranskasta Karibialle. Joka neljäs vuosi purjehdittava legendaarinen kilpailu starttasi 4. marraskuuta ja 40-vuotisjuhlakilpailuun osallistuu ennätykselliset 124 kipparia, kuudessa eri luokassa.

Suomalaista menestystä pitkäjänteisen työn tuloksena

Huusela purjehtii kansainvälistä Route du Rhumia jo toista kertaa, mutta tällä kerralla mies on siirtynyt eteenpäin yksinpurjehduksen huipulle, IMOCA-luokkaan. ”Siirtyminen IMOCA-luokkaan on eksponentiaalinen askel kaikkeen aiemmin tekemääni verrattuna. Hirvittävän suuri harppaus suorastaan”, Huusela kertoo. Kukaan pohjoismaalainen ei ole aiemmin yltänyt tähän luokkaan.

Mistään pikavoitoista ei ole kyse, vaan töitä saavutusten eteen on tehty pitkäjänteisesti vuosien ajan. Nyt käytävä kilpailu on vain yksi etappi Huuselan matkalla Vendée Globeen, neljän vuoden välein käytävään vieläkin rankempaan yksinpurjehduskilpailuun Ranskasta Etelä-Afrikan, Etelä-Australian ja Cape Hornin kautta takaisin Les Sables d’Olonneen.

”Kaiken kaikkiaan siihen, että olen nyt tässä pisteessä, on mennyt parikymmentä vuotta. Työ alkoi jo silloin, kun unelma Vendée Globesta syttyi.”

– Huusela sanoo.

Climecon on mukana Arin matkassa myös vuonna 2020 starttaavassa Vendée Globessa.

 

Luotettava kumppani vaativalla matkalla

Huuselan vene, IMOCA60 on äärimmäisen vaativa ja sen edellyttämät varustetaso- ja huoltomäärät ovat moninkertaiset miehen aiempiin yksinpurjehdusveneisiin verrattuna. Merellä olosuhteet voivat muuttua nopeasti ja vaikka kilpailussa purjehditaankin yksin, paiskitaan töitä ajankohdasta riippuen jopa 15 ihmisen voimin. Tiimin toiminnassa varmuus ja luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä.

Climeconilla ollaan innokkaita purjehtijoita ja erityisesti kilpapurjehduksessa toistuvat useat meille tärkeät teemat, kuten rohkeus, puhdas luonto, yhteistyö ja periksiantamattomuus. Menemme rohkeasti ja voitonnälkäisinä eteenpäin ja samaa paloa täytyy löytyä henkilöstä, joka seilaa yksin Atlantin yli. Siksi olemme mukana tällä matkalla.

Ajankohtaista

Esittelyssä: Valintaohjelmien johtaja Esa Huuskonen

Esa Huuskoselle on kertynyt 17 vuoden aikana vahva ja monipuolinen kokemus yrityksen sisältä. Hän on ollut mukana lähes kaikessa ilmanvaihdon suunnitteluun ja tuotekehitykseen liittyvässä työssä – projektien vetämisestä ja ohjelmistokehityksestä aina tuotteiden energiatehokkuuden ja suorituskyvyn kehittämiseen. Näiden rinnalla hänen vastuulleen on muodostunut tärkeä rooli tuotetiedon hallinnassa suunnitteluohjelmissa ja keskeisissä järjestelmissä, joissa teknisen tiedon oikeellisuus ja ajantasaisuus ovat ratkaisevan tärkeitä.

Lue lisää

Olemme julkaisseet vuoden 2025 vastuullisuusraportin

Climecon on julkaissut vuoden 2025 vastuullisuusraporttinsa, joka kokoaa yhteen yrityksen ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan keskeiset tulokset ja kehitystoimet. Vuoden aikana saavutimme merkittäviä edistysaskeleita ilmastotyössä.

Lue lisää

Enemmän suorituskykyä ilman kompromisseja – suutinkanavien edut LVI-suunnittelussa

Suutinkanavat ovat vakiinnuttaneet asemansa ilmanvaihtosuunnittelussa ratkaisuna, joka yhdistää tehokkuuden, käyttömukavuuden ja arkkitehtien arvostaman ulkonäön. LVI-suunnittelijan näkökulmasta niiden keskeinen vahvuus on kyky ratkaista samanaikaisesti useita ilmanjaon haasteita: suurten ilmamäärien käsittely, vedoton ilmanjako, alhainen äänitaso sekä tilatehokas toteutus.

Lue lisää