Petri Vilkman on Climeconin tuore tekninen suunnittelija

Climecon sai riveihinsä uuden vahvistuksen, kun LVI-suunnittelun rautainen ammattilainen Petri Vilkman aloitti elokuun alussa teknisenä suunnittelijanamme. Petri liittyi ammattikeittiötiimin jatkoksi, ja suunnittelutehtävien lisäksi hän toimii myös asiakkaiden teknisenä tukihenkilönä huuviin ja ammattikeittiölaitteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Takanaan Petrillä on kahdeksan vuoden kokemus erilaisista LVI-suunnittelu- ja konsultointihommista. Viimeisimmän vuoden aikana kokemusta on kertynyt myös myynnistä ja tarjouslaskennasta. Vakuuttavan taustansa ansiosta Petri tuntee suunnittelukentän viimeaikaisimmat näkemykset kuin omat taskunsa ja istuu Climeconin ilmanvaihdon osaajien ja edelläkävijöiden porukkaan kuin nakutettu.

Avoin teknisen suunnittelijan paikka Climeconilla oli Petrille täysosuma. ”Työnkuva kolahti, ja tiesin, että jos en hae tuota työtä, niin tulen katumaan”, hän kertoo. Työn myötä toteutui myös Petrin pitkäaikainen toive työskennellä ilmanvaihtoalan suomalaiselle laitevalmistajalle.

Climecon oli yrityksenä tuttu jo aikaisempien suunnitteluprojektien myötä, ja kokemukset olivat olleet pelkästään positiivisia. “Ammattikeittiösuunnitelmat ovat valmistuneet nopealla aikataululla sekä olleet hyviä ja valmiita suoraan toteutukseen. Ja tuotteetkin ovat laadukkaita”, Petri kuvailee aiempia yhteistyökokemuksiaan Climeconin kanssa.

Asiakastyössä Petrille on tärkeintä tarjota tarvittava tuki ja vastaus jokaiseen kysymykseen ja tarpeeseen. Hän hoitaa hommat ja ratkoo vastaan tulevat haasteet periksiantamattomalla asenteella loppuun asti, mutta muistaa pitää myös huumorin mukana:

 

”Työt tehdään tosissaan, mutta pieni pilke silmäkulmassa, ei verenmaku suussa.”

 

Toivotamme Petrin lämpimästi tervetulleeksi taloon!

Ajankohtaista

EPD – Rakennuksen ilmastoselvityksen tärkein työkalu

Vuodesta 2026 alkaen uudisrakennusten tulee osoittaa, että niiden elinkaaren aikaiset päästöt alittavat lainsäädännön määrittämät raja-arvot. Vuonna 2029 vaatimukset kiristyvät entisestään. Tämä tekee EPD:stä (Environmental Product Declaration) keskeisen työkalun LVI-suunnittelulle. EPD lisää läpinäkyvyyttä tuotteiden ympäristövaikutuksiin, tukee suunnittelupäätöksiä ja auttaa varmistamaan, että rakennus alittaa määritetyt raja-arvot.

Lue lisää

Dataohjattu energiansäästö ja erinomainen sisäilma yhdellä ratkaisulla

OptiDemandin tarpeenmukaisia DCKV‑ratkaisuja on asennettu laajasti ammattikeittiöihin eri puolilla Suomea, ja tulokset ovat olleet erinomaisia myös mitatun datan näkökulmasta. Olemme nousseet selkeäksi markkinajohtajaksi DCKV‑järjestelmien toimittajana Suomessa. Tarpeenmukainen ilmanvaihto säästää energiaa ja varmistaa samalla keittiön parhaan mahdollisen ilmanlaadun – ilman kompromisseja.

Lue lisää

Viivi Moisio – huikea purjehdusseikkailu, jota tuemme ylpeinä

Viivi Moisio on yksi Suomen kiinnostavimmista purjehtijoista, ja me olemme superfiiliksissä siitä, että saamme olla mukana hänen matkassaan. Viivi saavutti alkuvuodesta upean virstanpylvään: hän rakensi oman veneensä alusta asti ja sai sen valmiiksi Helsingin venemessuille, jotka päättyivät helmikuun puolivälissä. Projekti on ollut valtava osoitus sitkeydestä, taidosta ja rohkeudesta – arvoista, joita mekin haluamme vaalia.

Lue lisää