LVI-naisosaajat Unkarinmatkalla

Climecon vei kahdeksan LVI-alan ammattilaista Unkariin verkostoitumaan sekä nauttimaan auringosta, hyvästä ruoasta, juomasta ja seurasta.

Vahva asiakaskokemus sekä luja ja luottamuksellinen suhde asiakkaisiimme ja yhteistyökumppaneihimme ovat meille kullanarvoisia. Siksi toimimmekin aktiivisesti suhdeverkostojemme eteen ja järjestämme vuosittain monenlaisia asiakastapahtumia ja yhteistyöreissuja ympäri Suomen. Tänä syksynä päästiin reissaamaan myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun veimme joukon yhteistyökumppaneitamme syyskuiseen Unkariin. Erityisen matkasta teki tällä kertaa se, että vain naiset olivat tervetulleita mukaan.

Matkaporukka edusti laaja-alaisesti LVI-alan osaamista, ja reissun osallistujien joukosta löytyy niin yrittäjää ja toimitusjohtajaa kuin LVI-insinööriäkin sekä suunnittelu- että urakointipuolelta. Climeconilta matkaa lähtivät emännöimään myyntiassistenttimme Henja Heikkilä ja Suvi Erola, jotka huolehtivat matkan sujumisesta ja aktiviteeteista. Lisäksi paikallinen Kati Piispanen toimi porukan paikallisoppaana.

 

Päivä 1: Uusia tuttavuuksia ja yhteisiä säveliä

Matka alkoi lennolla Budapestiin, josta suunnattiin autokyydeillä Újlengyelin kylässä sijaitsevalle Akác-tanyan maatilalle. Climeconin teho-duon emännöimän tervetuliaistilaisuuden ja yritysesittelyn jälkeen päästiin tutustumaan paikalliseen viinitilaan lämpimässä auringonpaisteessa.

Alan pienistä piireistä huolimatta osa reissuun lähteneistä naisista ei ollut koskaan aiemmin sattunut törmäämään toisiinsa henkilökohtaisesti. Porukan kemiat pelasivat kuitenkin heti yks yhteen, ja ammattialan lisäksi myös yhteinen huumori ja odottava suhtautuminen edessä olevaan reissuun saivat matkaajat puhaltamaan yhteen hiileen alusta asti.

LVI-naisten reissulle osallistuivat Laila Zenner Insinööritoimisto Zenneristä, Tuija Tuulinen
ja Henna Virkki Insinööritoimisto Duopointista, Kaisa Moilanen Sitowiselta, Heli Partanen
Insinööritoimisto Kurkisesta, LVI E. Uusimaan Katja Uusimaa sekä Climeconin omat Henja ja Suvi.

 

Päivä 2: Patikointia Budapestissa

Toisena matkapäivänä matkalaiset suuntasivat heti aamulla autokyydillä innolla odotetulle patikointiretkelle. Kuljetus alkoi pienillä kommelluksilla ja päättyi yllättävästi, kun paikallinen matkaopas kuljettikin metsässä patikoimiseen varautuneen porukan keskelle Budapestin keskustaa.

Metsäretkeilyä varten varustautuneita naisia käänne huvitti, mutta patikointi onnistui toki myös Budapestin lukuisilla kukkuloilla, joille kaupungin keskustasta suunnattiin. Upeat maisemat Gellértin kukkulalta sekä Budapestin korkeimmalta paikalta, János-Hegy-vuorelta, eivät jättäneet ketään kylmäksi. Patikoinnin jälkeen palattiin takaisin Újlengyelin majapaikkaan .X-ohjelmiemme koulutustilaisuuteen ja tutustumaan päätelaitepuolen uutuuksiimme sekä Climeconin ammattikeittiöratkaisuihin. Tehokkaan ja tiedontäyteisen seminaarin jälkeen päästiin saunomaan ja illallistamaan.

Toisena reissupäivänä matkaporukka valloitti Budapestin korkeimman kohdan.

 

Päivä 3: Kulttuuria, kylpylöitä ja odotukset ylittävää yhteishenkeä

Reissun viimeisenä päivänä aamupäivä kului wrap up-seminaarin merkeissä reissun koulutusten ja näiden perusteella virinneiden keskustelujen aiheista. Matkan virallisen osuuden jälkeen siirryttiin Újlengyelin kylästä Budapestin vilinään viettämään viikonloppua. Matkailijoilla oli yhdessä niin hauskaa, että matkan kaksipäiväiseksi suunniteltua yhteistä osuutta päätettiin jatkaa vielä koko viikonlopun yli, ja porukka pysyi kasassa kotiinpaluuseen saakka nauttien yhdessä Budapestin kulttuuritarjonnasta, kylpylöistä ja Tonavan risteilystä. Hyvän matkaporukan ja yhteishengen lisäksi säät osuivat kohdilleen ja reissunaiset saivat nauttia helteistä läpi koko matkan.

Budapestin nähtävyyksiä päästiin ihastelemaan muun muassa Tonavan risteilyllä.

 

LVI-porukka piti onnistuneesti hauskaa matkan loppuun saakka. Yhteyttä on pidetty myös matkan jälkeen ja pidetään varmasti jatkossakin. Myös jälkikäteen saatu palaute on ollut ylistävää: osallistuja kokivat, että oli mahtavaa päästä verkostoitumaan ja jakamaan kokemuksia alalta naisten kesken. Menestysreissu siis tuskin jää viimeiseksi Climeconin järjestämäksi naisille suunnatuksi matkaksi! 

Mikäli kiinnostus osallistua Climeconin seuraavaan LVI-naisten tapahtumaan tai reissuun heräsi, laitathan viestiä Suville tai Henjalle.

Ajankohtaista

Olemme saaneet Design from Finland -merkin päätelaitteillemme

Design from Finland -merkkiä kantavat tuotteet ja palvelut on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. Merkki voidaan myöntää yrityksille, jotka investoivat tuotteidensa suomalaiseen muotoiluun. Kaikki meidän tuotteen suunnitellaan ja myös valmistetaan Suomessa, omilla tehtaillamme Kausalassa ja Pihtiputaalla. Helsingissä työskentelee myynti, markkinointimme ja asiakaspalvelumme.

Lue lisää

OLO-sarjan hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet jopa 23%

Kestävä ja ympäristön huomioonottava liiketoiminta on meillä selkärangassa. Sen takia tuotekehityksemme pyrkii pienentämään tuotteidemme hiilijalanjälkeä aina kun mahdollista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi tuotteiden ja pakkauksien materiaalien vaihtaminen ympäristöystävällisempiin, materiaalin käytön optimointi sekä veden ja energiankäytön optimointi valmistuksessa. Ympäristöystävällisestä tuotekehityksestä loistoesimerkkinä on OLO-päätelaitteet.

Lue lisää

Climeconin toimitusjohtaja osallistuu maailmanympäripurjehdukselle

Climecon on tunnettu tekemisen meiningistä, mutta joskus on aika irtiotolle. Climeconin toimitusjohtaja Tommi Uksila osallistuu Ocean Globe Race 2023 purjehduskilpailuun maailman ympäri. Tommin purjehduksen ajan toimitusjohtajan sijaisena toimii myyntitiimin vetäjä ja ilmanpuhdistusliiketoiminnan johtaja Mikko Erikson. Mikko onkin ollut Climeconin tiimissä pitkään ja varmasti monelle tuttu kasvo. Tommin poissaolo ei aiheuta muutoksia Climeconin palveluissa tai toiminnassa.

Lue lisää