Heti lukion jälkeen Laura suuntasi Yhdysvaltoihin opiskelemaan, koska halusi tutustua uuteen kulttuurin ja kartuttaa kielitaitoa itsenäistymisen lisäksi. Siellä vierähtikin viisi vuotta, josta vuoden ajan hän tutustui amerikkalaiseen työelämään. Palattuaan Suomeen hän löysi nopeasti tiensä Climeconille. Aika on mennyt hujauksessa hyvässä tiimissä. ”Kaikki on myyntitiimissä tosi mukavia ja tykkään siitä, että kaikki tsemppaa toisiansa sekä asiat hoituu sutjakkaasti,” Laura kuvailee. ”On ollut tosi kiva päästä tekemään myös markkinointiin liittyviä tehtäviä, ja on hienoa, että täällä tarjotaan mahdollisuuksia omien mielenkiinnon kohteiden mukaan,” hän jatkaa.
Lauraa motivoi halu tehdä kiinnostavien tuotteiden parissa töitä. ”Climeconin muotoilu on ihan huippuluokkaa ja miellyttää itseäni. Usean vuoden jenkeissä asumisen jälkeen olen oppinut arvostamaan myös kotimaisuutta. Täällä Suomessa tuotteet suunnitellaan ja tehdään hyvin sekä huolehditaan luonnon puhtaudesta. Climecon on tästä huippuesimerkki,” hän toteaa.
Alun perin Helsingistä kotoisin, mutta Lahdessa varttunut Laura viettää vapaa-aikaansa liikunnan parissa. Kilpatasolla nuorena pelattu lentopallo on edelleen tärkeä osa elämää, ja kentällä hän viihtyy muutaman kerran viikossa. Matkustamista hän pitää myös tärkeänä harrastuksena, jota hän toteuttaa aina tilaisuuden tullen.