Climecon päätukijaksi Pidä Saaristo Siistinä ry:lle

Lähdimme yhteistyöhön vuoden alusta Pidä Saaristo Siistinä ry: kanssa, joka on kaikkien veneilijöiden ja vesilläliikkujien valtakunnallinen ympäristöjärjestö. Järjestön toiminta tähtää Suomen merialueiden ja sisävesien, rantojen ja saariston puhtaana pitämiseen. Vastuullisuus on yksi toimintamme kulmakivistä, ja tuemme yhteistyöllä konkreettisia tekoja edistää ympäristötyötä.

Jokainen Suomen vesistöissä seilannut on varmasti törmännyt Roope-hyljemerkkiin. Merkin taustalla on Pidä Saaristo Siistinä ry, joka on vuodesta 1969 asti tehnyt töitä merialueiden ja Järvi-Suomen puhtaanapidon edistämiseksi. Yhdistys rakentaa ja huoltaa jätepisteitä, kuivakäymälöitä ja imutyhjennyslaitteita sekä järjestää romun ja vaarallisen jätteen erilliskeräyksiä. Näiden avulla estetään vesistöjen rehevöitymistä ja edistetään luonnonalueiden puhtaanapitoa.

Työllä on kauaskantoiset vaikutukset vesistöjen ja rannikkojen kuntoon sekä uintikelpoisten vesien varmistamiseen sukupolville eteenpäin. ”On hienoa lähteä mukaan tukemaan toimintaa, mikä oikeasti näkyy konkreettisina tekoina. Olen purjehtinut koko ikäni ja sitä kautta olen myös nähnyt saariston ja merten muutoksen vuosikymmenten aikana. Suomen saaristo on ainutlaatuisen upea luontokohde, joka tarjoaa elinympäristön useille kaloille ja kasveille sekä huikeat virkistäytymismahdollisuudet ihmisille”, sanoo Tommi Uksila, Climecon Oy:n toimitusjohtaja.

Parempaa sisäilmaa vastuullisella toiminnalla

Olemme ollut hiilineutraali yritys jo vuodesta 2020 ja kehitämme jatkuvasti omaa toimintaamme jättääksemme entistä pienempää hiilijalanjälkeä. Lanseerasimme juuri ensimmäisen hiilineutraalin tuotteen LINE Accoyan. Tuemme myös John Nurmisen Säätiötä, jonka toiminta tähtää Itämeren luonnon ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen tuleville sukupolville. Olemme mukana tukemassa Kariba-projektia Zimbabwessa, jossa istutetaan puita sekä koulutetaan ihmisiä pitämään huolta luonnosta.

Ajankohtaista

Mittaus- ja säätöalan ammattilainen kertoo: 3 syytä valita FLO-liitäntälaatikko

Ilmanvaihdon mittaus- ja säätötöissä tuotteen on oltava sekä tarkka että helppokäyttöinen. Sen tulee mukautua erilaisiin työmaatilanteisiin ja mahdollistaa sujuva säätö sekä luotettavat mittaukset. Kymmenen vuotta mittaus- ja säätötöitä tehnyt Juho Hesso LVI Oy Hesso Groupista tietää, millaisia ominaisuuksia tuotteelta tarvitaan. FLO-liitäntälaatikossa hän arvostaa erityisesti sitä, että tuotetta on kehitetty käytännön työn näkökulmasta. Kun tuote toimii suunnitellusti ja sen käyttö on selkeää, myös työt työmaalla sujuvat mutkattomasti.

Lue lisää

Lumenerotus ja ilmanvaihdon toimintavarmuus: mitä testit kertovat otsapintanopeudesta?

TUISKU-lumisuojien lumenerotuskykyä tutkittiin Eurofinsin akkreditoidussa laboratoriossa talviolosuhteita simuloivissa testeissä. Testeissä käytettiin erilaisia lumityyppejä sekä vaihtelevia tuuli- ja ilmavirtausolosuhteita lumen kulkeutumisen arvioimiseksi mahdollisimman realistisesti.

Lue lisää

BricsCAD-suunnittelijoille lisää vauhtia arkeen: Tuisku.X ja Huuva.X suoraan MagiCADiin

Climecon on julkaissut BricsCAD-pluginin, joka integroi Tuisku.X- ja Huuva.X-valintatyökalut suoraan MagiCAD-suunnitteluympäristöön. LVI-suunnittelijan työkalupakkiin kuuluu useiden järjestelmien käyttö ja tietojen siirtäminen ohjelmistosta toiseen. Uuden pluginin avulla tuotevalinta ja tuotetietojen hyödyntäminen onnistuvat samassa ympäristössä, mikä säästää aikaa, vähentää virheiden riskiä ja sujuvoittaa suunnittelutyötä.

Lue lisää